Valitsin kehittämistehtäväksi oppilaitoksemme Digiosaamot henkilökunnalle. Yksi toimenkuvani on Digitutor henkilökunnalle, joten kehittämistehtävä oli helppo valita tästä toimenkuvasta. Oppilaitoksessamme on haluttu panostaa henkilökunnan osaamiseen kehittämiseen ja vahvistamiseen. Tätä varten suunniteltiin ja toteutettiin Digiosaamot keväällä 2020. Tarkoituksena oli, että henkilökunta voisi tulla Digiosaamoon minkä tahansa ongelman kanssa. Oli ongelma sitten Moodlessa, Teamsissä tai muissa asioissa. Digiosaamossa ei ollut niinkän tarkoitus opettaa, vaan antaa ns. vierihoitoa juuri oikeisiin ongelmiin. Digiosaamoilla oli tietty aika ja paikka, johon henkilökunta voisi tulla vaikka piipahtamaan tai olemaan koko ajan. Aikaa oli kerrallaan kaksi tuntia ja Digiosaamoja pidettiin maanantaisin klo 12-16 välisenä aikana. Meitä Digitutoreita on usempia, joten Digiosaamot jaettiin meidän kesken.
Ennen ensimmäisiä Digiosaamoita pidettiin eri aloille Digipajoja, joissa käytiin läpi juuri heitä kiinnostavia asioita. Pajan ajankohta sovittiin koulutuspäällikön kanssa, ja hän kutsui opettajat pajaan. Ennen pajaa kysyttiin toiveita Digipajan sisällöstä. Näissä pajoissa käytiin läpi ihan Moodlen perusteita sekä tutustuttiin Teamsiin ja sen käyttöön etäopetuksessa. Näissä pajoissa mainostettiin Digiosaamoja ja kutsuttiin ihmisiä paikan päälle.
Ensimmäiset Digiosaamot ehdittiin pitämään, eikä suosio ollut valtava. Vain muutamia ihmisiä tuli paikan päälle.
Sitten tuli Korona... Ja ammatilliset oppilaitokset menivät etäopetukseen niinkuin kaikki muutkin oppilaitokset. Digiosaamoille oli yhtäkkiä kysyntää ja tarvetta. Ensimmäinen Digipaja oli vielä hiljaista, kun etäpajaan ei oltu ehditty varautua. Olin Teamsissä ja puhelimessa linjoilla, jos jollakin oli jotain kysyttävää ja olihan sitä. Mutta vain muutamilla.
Tästä otettiin opiksi ja seuraaviin Digiosaamoihin tehtiin Teams-kokouskutsu sekä aikataulu. Aika (12-16) jaettiin Moodlen ja Teamsin kesken sekä välillä myös muita aiheita mukaan ottaen (mm. Office365). Aluksi otettiin jonkin aihe, jonka tiedettiin ihmisiä askarruttavan (usein kysyttyä). Tämä asia käytiin läpi ja sen jälkeen oli aikaa kysymyksille. Sieltä nousikin kysymyksiä ja ongelmia, jotka käytiin läpi. Maalis-kesäkuun Digiosaamoissa oli henkilökuntaa useita kymmeniä Teamsissä asioita kuuntelemassa. Toki myös henkilökohtaista ohjeistusta ja neuvontaa oli saatavana erikseen sovittavina ajankohtina. Yllättävä digiloikka toi osallistujat Digiosaamoihin ja toteutus etänä Teamsin kautta oli toimiva. Useat osallistuivat useampaankin Digiosaamoon. Yleensä meitä Digitutoreita oli paikalla ainakin kaksi, niin pystyimme kommentoimaan ja täydentämään toisiemme puheita.
Kesäkuussa toteutin kyselyn Digiosaamoista syksyn suunnittelua varten. Vastaajamäärä oli henkilökunnan määrään nähden alhainen. Mutta toisaalta se ei minua yllättänyt. Kyselyssä kysyttiin kevään Digiosaamoista ja mikä oli saanut osallistumaan niihin. Täsmätarve tuntui olevan yleisin syy, enkä siitä kauhean yllättynyt ollutkaan.

Digiosaamo myös koettiin hyödylliseksi. Suurin osa oli saanut sitä tietoa, mitä oli tullut hakemaan. Kysymykseen "Miten Digiosaamon pitäminen Teamsissä mielestäsi toimi?" saatiin mm. seuraavia vastauksia: "Hyvin; tarvitaan tietävä vetäjä, mutta "yleisön" osallistumisella tärkeä merkitys", "Toimi oikein hyvin ja joustavasti. Yhteistä jakamista ja yhteisiä tarpeita oli paljon ja apua sai,", "Se toimi ihan hyvin. Kysymyksiin saimme vastauksia ja toisten esittämistä kysymyksistä opimme lisää." Toki kaikki eivät ihan näin tyytyväisiä olleet, mutta Digiosaamot koettiin hyödylliseksi, koska kysymyksen "Kuinka hyödylliseksi koit Digiosaamon?" vastausten keskiarvo oli 4,36.
Myös Digisoaamojen tarpeesta ja jatkosta kyseltiin. Suurin osa vastanneista oli kiinnostunut osallistumaan osaamoihin jatkossakin ja mieluisin tapa olisi Teamsissä.
Kyselyn ja kaiken muunkin tarpeen pohjalta suunniteltiin jälleen syksylle 2020 Digiosaamoja. Digiosaamojen aikaa lyhennettiin siten, että ne ovat nykyisin klo 14-16 aiemman klo 12-16 sijaan. Tämä koettiin liian pitkäksi ajaksi niin vetäjien kuin osallistujien kannalta. Myös päiviä vaihdettiin, koska yhdellä opintoalalla oli aina samanaikaisesti oman opintoalan palaveri (aiemmin osaamot oli aina maanantaisin). Tällä vaihtelulla koitetaan mahdollistaa mahdollisimman usean opettajan osallistumismahdollisuus.
Lisäksi ideoitiin torstaiaamujen Torstai Teams. Joka torstaiaamu klo 8 - 9 on mahdollisuus tulla Teamsiin ja kysyä apuja. Iltapäivien Digiosaamoihin on mahdollisuus osallistua paikan päällä tai Teamsillä. Lisäksi on luotu Digiosaamo-tiimi, jossa voi kysyä ongelmista ihan viestillä. Tuonne myös tallennetaan ohjeita ja laitetaan hyödyllisiä linkkejä. Myös Teams-linkki on lisätty tuonne tiimiin, joten sen löytäminen on helppoa.
Mutta... Nyt tulee iso mutta. Kevään digiloikasta huolimatta syksyn Digiosaamot eivät ole saavuttaneet suosiota. Useita Digiosaamoja on nyt pidetty ilman osallistujia. Keväällä ihmiset kokivat nämä tarpeelliseksi, mutta nyt niihin ei ole tulijoita. Tässä tuntee jo epäonnistuneensa. Markkinointia on tehty, mutta silti vain yksi tai kaksi ihmistä tulee kysymään apuja, jos niinkään montaa. Tosin he saavat todellakin vierihoitoa. Ja neuvoja kysytään Digiosaamojen ulkopuolella. Varsin usein olen neuvonut henkilökuntaa "oman työn ohessa" eli kunhan vain joku on onnistunut hihasta nappaamaan. Lieneekö työt ja kiire vieneet ihmiset mennessään, eikä nyt ehditä paneutua digiasioihin.
Digiosaamojen kehittäminen siis jatkuu. Tämäkään vaihtoehto ei ole hyvä. Ajatuksena itselläni on, että Digiosaamoihin otetaan ihan selkeä aihe, jota käydään läpi. Tätäkin on tosin kokeiltu aiemmin, eikä se silloin osoittautunut yhtään sen houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi, kuin nämä osaamot. Torstai Teamsit voisivat helpomminkin tulla suosituiksi juuri tällaisten lyhyiden tietoiskujen avulla. Tosin itsestä tuntuu "tyhmältä" puhua tyhjälle Teamsille. Mutta tässä voisin samalla nauhoittaa tietoiskun ja laittaa sen myöhemmin jakoon. Tämä onkin todennäköinen kehittämiskohde seuraavaksi.
Seuraavaa digiloikkaa odottaessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti